"Maailman paras golfpelaaja Tiger Woods on kadonnut täydellisesti Yhdysvaltojen tv-kanavien mainoksista. Aiemmin useissa mainoksissa esiintynyt Woods on joutunut mainostajien hylkäämäksi, kun uutiset miehen seksihurjasteluista alkoivat.
Mediayhtiö Bloombergin mukaan viimeisin Tiger Woodsin sisältävä mainos nähtiin televisiossa 29. marraskuuta, minkä jälkeen golftähden mainokset ovat vähin äänin kadonneet mainoskatkoilta.
33-vuotiaan golftähden imago on kokenut viime aikoina Yhdysvalloissa suuria kolauksia, kun hänen syrjähypyistään on ryhdytty uutisoimaan.
Woods julkaisi joulukuun alussa tiedotteen, jossa hän kertoi pettäneensä perheensä luottamuksen. Woodsilla on vaimo ja kaksi lasta, mutta julkisuuteen on ilmestynyt uusia "rakastajattareksi" ilmoittautuneita yksi toisensa jälkeen"
Teksti: YLE.fi/uutisetPoikaystävä siis fanittaa Woodsia (vaikka ei sitä aina myönnäkään) ja oli nyt aivan hätääntynyt kun oli tauolla törmännyt tähän uutiseen! Itse olin kuullut siitä jostain kolarista mutta poikaystävä näköjään onkin elänyt jossain uutispimennossa, vaikka idoli onkin kyseessä! Poikaystävä joskus istuu monta tuntia telkkarin edessä ja tuijottaa golfia ja ottaa niitä pelejä ylös tallentavalle digiboksille... Voi raukkaa, oli niin hölmön kuulonen puhelimessa. :-D

Kuva: Google
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti