Joulu oli kaikinpuolin mukava. Poikaystävä saapui koiramme kanssa kotipohjoiseen aikaisin keskiviikkoaamuna ja koko päivä melkein hurahtikin sukulaisia ja ystäviä nähdessä. Meillä on aika iso suku josta suurin osa on pohjoisessa ja vanhoja ystäviäkin on sinne jäänyt muutettuani etelään, heitä ei tietenkään aina ehdi nähdä pitkän välimatkan takia mutta nyt olin niin onnellinen pitkän tauon jälkeen. :-)
Aattona söimme riisipuuron, saunoimme, lepäilimme, söimme, avasimme lahjoja, pelasimme lautapelejä (Cluedo on yksi suosikkini!), söimme ja söimme. :-D Lahjojakin sain, odotettua enemmän- olen siis kai ollut ihan kiltti?
Erityisesti kaksi yhteisesti saamaamme lahjaa yllättivät;

Olen unelmoinut omasta Iittalan Sarpaneva-padasta niin kauan kuin jaksan vain muistaa ja tänä vuonna joulupukki sen meille toi. ♥

Toinen yllätys yhteiseksi oli Arabian Paratiisi liemimalja joka kruunaa kattauksemme. ♥
Molemmat tulevat varmasti olemaan kovassa käytössä, ensimmäisen kerran jo varmasti uutena vuotena.
Paluu arkeen kokonaan tapahtuu oikeastaan vasta tammikuussa jolloin palaan töihin. Tulevalla viikolla ennen uutta vuotta ehdin vielä tehdä viime hetken järjestelyt koskien juhlia. Järjestämme siis täällä meillä uutena vuotena juhlat joihin tulee 10-12 ystävää ja pari pientä tarjoiltavaa ja muuta puuttuu enää. Huomenna lähden siis hankkimaan loput tarjoiltavat ja varmasti katson aletarjonnnan samalla! Mies on luvannut hankkia juomat uv:ksi, saa nähdä miten se onnistuu kun viime vuonna hän ryntäsi n. 10 minuuttia ennen Alkon sulkemista kauppaan ja eihän siellä enää mitään ollut! Tai sellaista jota olisi pitänyt hankkia. Olenkin nyt vihjaillut, että menisi hyvissä ajoin kaikki hankkimaan alkuviikosta eikä jätä viime tippaan mutta vastaukseksi saan vain lyhyitä mutinoita uuden joululahjaksi saadun pleikkarin ääreltä. Hyvä kun pystyi keskittymään kotiin ajamiseen kun oli niin kova hinku päästä kotiin äkkiä pelaamaan sitä! :-D
Kuvat: http://www.iittalahomeshopping.com/epages/iittala.sf
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti