perjantai 27. marraskuuta 2009

Friday

Puuh, töissä on juuri niin kiireistä kun osasin odottaakin, aamu varsinkin oli yhtä kiirettä niinpä nyt päätin pitää pienen (shoppailu)tauon, koska tarvitsen uuden treenikassin. Vähän aikaa taaksepäin löysin ihania uusia nettikauppoja joista en ennnen ollut kuullukaan. Aikaa on ollut niin vähän, että olen ehtinyt tutustumaan vain nopeasti niiden tarjontaan ja heti kun saan enemmän aikaa aion ne käydä huolella läpi. Nelly.comia olen ennenkin selannut ja joskus sieltä jotain tilannutkin ja silmiini osui Svean ihana kassi jonka ottaisin enemmän kuin mielelläni itselleni treenikassiksi.

City Bag EUR 49,90, Svea - NELLY.COM
Svea City bag, 49,90€

Yksi itselleni uusista nettikaupoista on The Handbag Superstore jota ehdin jo sen verran selailla, että löysin toisen vaihtoehdon Björn Borgilta treenikassiksi


BJÖRN BORG - LA BREA Weekend Bag, 75,90 €

Toisaalta jos en osaa päättää kumman tilaan, niin voinhan tilata molemmat, koska molemmat ovat takoitettu myös viikonloppukasseiksi. Toisen voisi siis ihan hyvin ottaa treenikäyttöön ja toisen esim. viikonloppumatkalle. Ranskaan, kuitenkin varmasti liian pieniä molemmat, ainakin luulisin.

Nyt juon kahvini loppuun ja palaan töiden pariin, saa nähdä jäänkö tänään vielä illaksi töihin ja pitäisin sitten maanantain vapaata. Ystävänäi häät nyt siis on huomenna ja mietimme poikaystäväni kanssa, että lähtisimme suoraan häistä käymään pohjoisessa kotona ja olisimme siellä maanantaihin asti. Jos päätämme lähteä, niin New moon täytyy siirtää jollekin toiselle ajankohdalle joka voikin kummityttöäni harmittaa. Aikatauluja täytyy muutenkin käydä vielä illalla läpi, joskus on niin hankalaa koittaa saada kahden ihmisen aikataulu sopimaan keskenään!

Nyt harmittaa, kun olisi ehkä se viikonloppu reissu tiedossa eikä mulla ole ihanaa kassia, jompikumpi noista ylläolevista (tai oikeastaan molemmat) sopisi niin hyvin nyt tälle reissulle. :-)

Ei kommentteja: